torstai 18. syyskuuta 2014

- Lääkkeet vaihtoon -

Muutama ilta meni niin että sain hurjia aggressio- ja raivokohtauksia. Ihan täyttä raivohulluutta. En tuntenut enää itseäni, haastoin riitaa mieheni kanssa, syytin ja epäilin ja meinasin käydä käsiksi. Halusin tappaa, ainakin itseni. Se oli hirveää. Nukkumisesta ei ole tullut oikein mitään koska oli outoja ajatuksia ja mielikuvia päässä. Eilen aamulla herätessä tuntui että mulla oli vieläkin samanlaisia oireita, aloin raivoamaan ja mies lähti pois. Siinä muutaman tunnin yksikseni olin ja aloin voida huonosti, pelotti ja epäilin kaikkea outoa. Olin varma että sekoan. Soitin lääkäriin ja kerroin että mä luulen sekoavani, tunnen vihaa ja surua ja pelkoa ja kaikkea samaa aikaa! Tuun hulluksi! Pelkään että täällä liikkuu jotain vaikka mun pitäisi olla yksin! Sain samantien ajan sinne. Otin mieheni mukaan ja lähdettiin kertomaan asiasta. Mulla oli jonkinlainen sekajakso ollut jo jonkin aikaa menossa eli on kaikki tunteet yhtäaikaa ja silloin ihminen on altis itsetuhoisuuteen ja itsemurhaan. Kerroin lääkärille suoraan että haluan tappaa itseni. Mieheni selitti aggressioistani. Lääkäri haastatteli aikansa ja mulle määrättiin psykoosilääke, risperidon, jota käytetään yleisimmin skitsofrenian hoidossa mutta myös kaksisuuntaisessa manian hoitoon. Mutta koska mulla on samaan aikaan ollut tässä masennusoireita niin mun on syötävä nyt aamuisin sepramia joka on masennuslääke, mutta koska sepram nostaa manian päälle niin tarvitaan risperidon, joka laskee maniaa, eli se toimii tavallaan jarruna sille sepramille. Näillä kahdella lääkkeellä koitetaan nyt saavuttaa tasapaino mielialoissa. Risperidon auttaa myös aggressiivisuuteen ja pelkoihin sun muihin harhaluuloihin. Kaksisuuntaisena kun on vaara saada psykoosi niin sinäänsä risperidon voi olla todella hyvä lääke. Haittavaikutuslista on karmiva mutta koitan olla ajattelematta ja uskoa että en saa niitä. Mulle ei siis määrätä enää mitään epilepsialääkkeitä koska se trileptal teki todella hurjat haittavaikutukset.
Eilen illalla otin sitten ensimmäisen rispen. Olo meni vähän tokkuraiseksi ja väsyneeksi vaikka mulla on pieni annos, 0,5mg. Uni tuli hyvin mutta aamuyöstä olin jo hereillä enkä saanut unta vaikka olin kuoleman väsynyt. Väsyttää vieläkin todella paljon ja kello on 12:00. olo on muuten yllättävän hyvä. Iltakin meni tosi hyvin, en saanut yhtä ainuttakaan aggressiokohtausta. Miehelläkin oli hyvä mieli ja sain olla sen sylissä ja nähdä sen hymyilevän taas.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti